torstaina, elokuuta 03, 2006

Väysynyt mutta tyytyväinen.

Käytiin kavereiden kanssa eilen päivävisiitti Tallinnassa ja pääsin tutustumaan paljon mainostettuihin lankatarjontoihin. Müürivahella sijaitseva Filati oli iloinen yllätys tarjontansa monipuolisuudella ja edullisilla hinnoilla. Mukaan tarttui kassillinen erikoisia lankoja sekä neljät Addin pyöröt. Köyhdyin noista hitusen vaille 40 euroa, eli loppupeleissä aika vähän. Suomessa jo nuo Addit olisivat maksaneet yli 30e.

Oli mukava nähdä, kuinka paljon tuolla myytiin neuleita, liinoja ja muita käsityötarvikkeita. Muutenkin kaupunki vaikutti mukavalta, tuonne pitää päästä joskus uudelleen paremmalla ajalla - vaikka yön yli reissulle. Nyt oli kovasti kiire koko ajan, kun piti ehtiä katsoa paljon paikkoja ja aikaa ei kuitenkaan ollut kuin muutama tunti. Kannatti kuitenkin nukkua vähän ja reissata.

Olen mukana Salainen Neuleystävä 2006- ringissä ja muistin omaa ystävääni korttitervehdyksellä. Minulle päin ei ole vielä ilmaantunut mitään, mutta postia odotellessa :)